Hankeportfolio: Päättyneet hankkeet

Jyväs Roma 2007-2009

JyväsRoma

JyväsRoma – Romaninuoresta aikuiseksi on RAY:n tukema hanke, joka toteutetaan vuosina 2007-2009. 

JyväsRoma -projektin tavoitteena on tukea romaninuoria  aikuisuuden kynnyksellä, jolloin suunnitellaan perheen perustamista ja/tai koulutukseen ja työelämään siirtymistä. Tavoitteena on antaa oikeita malleja toimivasta perheestä ja hyvästä tulevaisuuden suunnittelusta.

Projektin toiminnan tarkoituksena on ennalta ehkäistä projektiin osallistuvien nuorten aikuistumiseen ja itsenäistymiseen liittyviä ongelmia. Ennaltaehkäisevää toimintaa toteutetaan sekä  henkilökohtaisten että kaikille yhteisten tapaamisten muodossa. Projekti on järjestänyt mm. harrastustoimintaa sekä erilaisia leirejä.

Projekti antaa tukea koulutukseen ja työelämään hakeutumisessa ja tukee nuoria koulutuksen ja työn aikana, jotta  keskeytyksiä ei tulisi. Tavoitteena on, että koulutuksen/työn keskeyttämisestä helposti alkava syrjäytymisen kierre saadaan kokonaan estettyä tai katkaistua varhaisessa vaiheessa.

Toisinaan on tarpeen antaa tukea myös asuntoasioissa, jotta perusasiat tulevan elämän suunnittelulle olisivat kunnossa. 

Projektin tavoittena on toimia siltana projektiin osallistuvien nuorten sekä pääväestön välillä.

Projekti päättyi helmikuussa 2010. Projektissa kehitettyjä toimintamuotoja toteuttaa jatkossa

JyväsRoma – Jyväskylän Romaninuoret ry