Julkaisussa kerrotaan Yhdessä enemmän hankkeen toteuttamasta, käytännössä tehdystä kehittämistyöstä, maahanmuuttajien osallisuuden vahvistamisesta keskuudessamme.
Uutiset
Keski-Suomen järjestöjen ja maakunnan yhteinen kumppanuuspöytä käynnistyi
Keski-Suomen järjestöt ja tulevan maakunnan valmistelijat käynnistivät yhteisen kumppanuuspöydän tapaamiset – Lainsäädännön ympärillä tilanne vielä elää – kumppanuuspöytä tiivistää yhteistyötä myös nykytoimijoiden välillä Keski-Suomen järjestöt ja maakuntavalmistelu tiivistävät yhteistyötään. Maanantaina 11.2.19 ensimmäistä kertaa kokoontunut järjestöjen ja maakunnan yhteinen kumppanuuspöytä valmistautuu tulevan maakunnan käynnistämiseen. Ryhmässä on laaja edustus Keski-Suomen järjestöistä eri…
Yhdistystorin uutisista: Yhdistykset vauhdittavat hyvän kierrettä!
Elinvoimapajat kokoavat yhdistyksiä ja kaikki Keski-Suomen kunnat yhteistyön kehittämisen äärelle seitsemällä alueella.
Mataran blogi: Tunnista osaaminen – ja mahdollisuudet
PAIKKOlaatupäällikön blogikirjoitus Mataran sivustolla.
Keski-Suomessa selvitetään järjestöjen palvelutuotannon tulevaisuutta
Keskisuomalaiset järjestöt ovat huolissaan asiakkaidensa palveluiden tulevaisuudesta. Sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä työllistämispalveluiden kentälle suunnitteilla oleva markkinaperusteinen tuotantomalli asettaa järjestölähtöisesti palveluita tuottavat yhteisöt samalle viivalle liiketaloudellisesti toimivien tuottajien kanssa. Muutoksen vaikutuksia järjestöjen tarjoamien palveluiden asiakkaisiin ei ole kuitenkaan toistaiseksi selvitetty. ”Mitä siitä seuraa esimerkiksi vaikeasti työllistyville ja paljon tukea tarvitseville asiakkaille?…
KYT mukana rakentamassa viisasta Keski-Suomea
”Viisas maakunta rakentaa järjestöverkostoja… Tavoitteenamme on luoda Keski-Suomesta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallimaakunta yhdessä kansalaisjärjestöjen kanssa.”, linjaavat yhdestä suusta Keski-Suomen liiton maakuntajohtaja Tapani Mattila ja Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt -hankkeemme Anne Astikainen uunituoreessa oppaassa. Tänään 12.9.2018 Kuntamarkkinoilla julkaistu Järjestöt maakunnan kumppaneina -opas tarjoaa…
KYT ry:n kannanotto Aktiivimallin kehittämisehdotuksiin
KYT toimitti 1.8.2018 lausunnon Sosiaali- ja terveysministeriölle vastauksena hallituksen esityksiin aktiivimallin kehittämiseksi. Työllistymistä tukevaa toimintaa harjoittavat järjestöt ja säätiöt tulee hyväksyä mukaan aktiivimallin mukaisiksi järjestäjiksi. Työllisyyspoliittisten hankkeiden järjestämä toiminta tulee ohjeistaa aktiivimalliin soveltuvaksi mahdollisimman pian. Käsitystä siitä, mitkä asiat parantavat ihmisen työllistymismahdollisuuksia, tulee laventaa koskemaan mm. työkyvyn tutkimuksia ja arviointia. …
Kuulumisia Sepänkeskukselta: kuhinaa kehittämisen parissa
Sepänkeskus seisoo edelleen Kyllikinkadulla samalla vanhalla paikallaan, antaen yhdistystoimijoille ja järjestöille kokous- ja harrastetiloja käyttöön edullisesti. Kävijät ovat saattaneet havaita kuitenkin pientä kuhinaa perus arjen seassa, sillä Sepänkeskuksen tilojen ja rakennuksen kehittämisen parissa on aloitettu touhuamaan jo viime vuoden loppupuolella. Vuodenvaihteessa talon käyttäjiä lähestyttiin pienellä kyselyllä, kun tehtiin esiselvitystä Sepänkeskuksen…