KYT:n maakuntavaaliteesit

Maakuntavaalit on määrä pitää lokakuussa 2018. Tulevat maakuntavaalit ovat erityisen tärkeät myös kansalaisjärjestöjen kannalta. Vaaleissa valittavat maakuntavaltuutetut päättävät muun muassa maakunnan taloudesta ja toiminnasta. KYT on laatinut omat maakuntavaaliteesinsä, joiden keskiössä ovat 1) aktiivisen kansalaisjärjestötoiminnan toimintaedellytysten turvaaminen 2) osallisuuden merkitys kaikkien mukana pitämiseksi 3) hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja 4) monipuoliset, toimivat palvelut.

Teesejä saa vapaasti hyödyntää kunkin järjestön ja yhdistyksen omien teesien rinnalla tai ne voi ottaa käyttöön sellaisenaan, ellei omia teesejä ole.  

Teeseistä on laadittu myös tiivis esite, jonka voi vapaasti tulostaa omaan käyttöön. Teesit kokonaisuudessaan sekä tiivistelmä löytyvät myös Yhdistystorilla   

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:n maakuntavaaliteesit

Aktiivinen kansalaisjärjestötoiminta on maakunnan sydän

Maakuntia, kuntia ja järjestöjä yhdistää yhteinen tavoite, ihmisten hyvinvointi. Järjestön tai yhdistyksen koosta, toimialasta tai roolista riippumatta sen merkitys meille kaikille on ensiarvoisen tärkeä. 

Järjestöt edistävät hyvinvointia, terveyttä ja elinvoimaa. Ne luovat myönteistä kuntakuvaa ja vahvistavat yhteisöllisyyttä ja paikallisidentiteettiä sekä tarjoavat kuntalaisille osallistumisen ja yhdessä tekemisen paikkoja sekä porukkaan kuulumisen kokemuksia. Tätä kautta järjestötyö ennaltaehkäisee korjaavien sosiaali- ja terveyspalveluiden tarpeiden muodostumista.

Suurin osa maakunnan 5300 järjestöstä tarjoaa erilaista vapaa-aikaan, kulttuuriin ja liikuntaan sekä sosiaali- ja terveysalaan liittyvää toimintaa.

Toimenpiteet

  • Maakunta tunnistaa järjestöt osallisuuden ja vaikuttamistoiminnan mahdollistajina, hyvinvoinnin ja terveyden edistäjinä sekä palveluiden tuottajina ja kehittäjinä.
  • Maakuntastrategiassa ja järjestöstrategiassa määritellään maakunnan tuki järjestöjen toimintaan.
  • Keski-Suomen järjestöareena toimii maakunnan tunnustamana kansalaisjärjestöjen yhteen kokoajana.
  • Järjestöareenan vuoropuhelukumppaniksi nimetään maakunnasta järjestöyhdyshenkilö.

Tukemalla osallisuutta pidetään kaikki mukana 

Osallisuus tarkoittaa mm. sitä, että ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta. Osallisuuden kokemus vaikuttaa siihen, millaisen osan toimintakyvystään ihminen pystyy ottamaan käyttöönsä sekä siihen, millaiseksi hän kokee hyvinvointinsa ja terveydentilansa sekä omat vaikuttamismahdollisuutensa.

Maakuntien ja kuntien on ensiarvoisen tärkeää luoda sellaiset vaikuttamisen kanavat ja osallisuuden rakenteet, joilla varmistetaan kaikkien äänen kuuluminen omaa elämää ja lähiyhteisöä koskevissa asioissa sekä poliittisessa päätöksenteossa.

Toimenpiteet

  • Maakuntaan määritellään asukkaiden esteettömät osallistumis- ja vaikuttamiskanavat.
  • Osallistumismuodoista laaditaan osallisuussuunnitelma hyödyntäen kansalaisjärjestöjen osaamista. Suunnitelman kaikissa vaiheissa pidetään erityisen hyvää huolta siitä, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ja osattomiksi itsensä kokevien ääni kuuluu.
  • Maakunta mahdollistaa asukkaiden tiedonsaannin ja osallistumisen mm. hyödyntämällä asukkaita palveluidensa kehittämisessä.

Hyvinvointi on maakunnan, kuntien ja järjestöjen yhteinen tehtävä

Valtaosa Keski-Suomen asukkaista voi hyvin. Terveydessä ja hyvinvoinnissa on kuitenkin suuria eroja maakunnan eri alueiden välillä.

Asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yksi maakunnan olennaisimmista tehtävistä, ja se kannattaa määritellä maakuntastrategian painopisteeksi.

Toimenpiteet

  • Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kirjataan maakunnan strategiseksi painopisteeksi.
  • Maakunnassa sitoudutaan sosiaalisten ongelmien riskitekijöiden vähentämiseen sekä osallisuuden edistämiseen ja väestöryhmien eriarvoisuuden kaventamiseen.
  • Maakuntaan sekä kaikkiin kuntiin nimetään hyte-koordinaattori, joka ohjaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä strategisena kokonaisuutena. Koordinaattori toimii myös yhteyshenkilönä maakunnan kansalaisjärjestöille
  • Maakunnan hyte-rahat käytetään terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Monipuoliset, toimivat palvelut takaavat ihmisten hyvinvoinnin

Maakunnilla on vastuu uudistaa palvelut asiakaslähtöisiksi ja hoitoketjut toimiviksi sekä panostaa ennaltaehkäiseviin palveluihin. Monipuolinen palveluntuottajaverkko vastaa parhaiten ihmisten tarpeisiin ja pitää koko maakunnan elinvoimaisena.

Järjestöillä on merkittävä rooli palvelujen tuottajana sekä uusien palvelumuotojen kehittäjänä. Monen järjestön ainutlaatuisuus muodostuu palvelutuotannon, vapaaehtoistoiminnan, vertaisuuden, kokemusasiantuntijuuden ja järjestölähtöisen auttamistyön yhdistelmästä. Tätä asiantuntijuutta ei voi siirtää eikä ostaa. 

On ensiarvoisen tärkeää turvata kaikkien ihmisten oikea-aikainen, vaivaton pääsy tarvittavan avun ja tuen piiriin. Erityisen tärkeää on huolehtia useita yhteensovitettavia palveluita tarvitsevista ihmisistä sekä palveluiden integraatiosta.

Toimenpiteet

  • Maakunnassa luodaan puitteet verkostomaiseen palvelutuotantoon
  • Maakunnassa panostetaan ennaltaehkäisyyn ja oikea-aikaisiin palveluihin
  • Järjestöt otetaan mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen 
  • Sote-keskukset velvoitetaan tekemään yhteistyötä järjestöjen kanssa
  • Ehjät palvelukokonaisuudet turvataan riittävällä integraatiolla
  • Maakunta tekee järjestöjen kanssa sopimuksen palveluohjauksesta ja työnjaosta siinä. Järjestöjen tekemälle palveluohjaukselle tarjotaan tehtäviä vastaavat resurssit

Teesien tiivistelmä (PDF)