KATOLLA-hanke


KYT:in logo.

KATOLLA-hanke, Kansalaistoiminta lasten silmin

Osallisuutta ja aktiivista kansalaisuutta käsittelevään opetusmateriaaliin pääset tästä!

”Mä opin, että me kaikki voidaan tehdä timanttitekoja.”

Kansalaistoiminta lasten silmin – KATOLLA -hankkeessa on kehitetty uusi osallisuutta ja aktiivista kansalaisuutta käsittelevä opetusmateriaali esi- ja alkuopetukseen. Lasten kanssa kehitetty toiminnallinen materiaali on helppo tapa toteuttaa opetussuunnitelmien osallisuustavoitteita. Lapset ohjataan näkemään vaikuttamisen mahdollisuuksia ympärillään, ja heitä innostetaan toimimaan aktiivisesti sekä nyt että jatkossa.

Kahden oppitunnin opetusmateriaali lisämateriaaleineen on saatavilla maksutta Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:n nettisivuilla myös hankkeen päättymisen jälkeen.

 ”Timanttiteot on sellaisia, että tehdään yhdessä maailmasta mukavampi paikka meille kaikille.”

Opetusmateriaalin kehittäminen

Hankkeen toteutusaika on 1.8.2024–31.12.2026.

Hankkeen alkuvaiheessa kehitettiin Mataran maskottihahmot Mara ja Tara sekä niistä kertova Maran ja Taran tarina – Talo, jossa on timantteja katossa, josta eskarilaiset ja 1.- ja 2.-luokkalaiset saavat perustietoa kansalaistoiminnasta, aktiivisesta kansalaisuudesta, osallisuudesta ja yhdenvertaisuudesta. Hanketyöntekijä kiersi Jyväskylän kouluissa ja eskareissa kertomassa tarinaa, ja samalla tarinaa muokattiin lasten palautteiden ja ideoiden mukaan vastaamaan lasten kokemusmaailmaa. Tarinan hiomiseen osallistui omalla olemuksellaan kaikki tarinan kuulleet lähes 900 lasta. Valmis tarina muodostaa opetusmateriaalin ytimen.

Tavoitteena oli kehittää lasten kanssa myös erilaisia pelejä, leikkejä ja muuta toiminnallista, jonka avulla lapset voivat oppia kansalaistoiminnasta. Kehittämiseen osallistui 199 jyväskyläläistä lasta, joiden piirustuksia, ideoita ja oivalluksia opetusmateriaalissa näkyy.

Syksyllä 2026 tarjotaan Jyväskylän alueella koulu- ja eskarivierailuita, joilla lapset pääsevät kuulemaan Maran ja Taran tarinan hanketyöntekijän kertomana (1 oppitunti) ja opettajan halutessa myös tekemään toiminnallisia tehtäviä (+1 oppitunti). Vierailun voi tilata hanketyöntekijältä (yhteystiedot alla).

Materiaalia voi käyttää myös omatoimisesti, ja se jää kaikkien maksutta käytettäväksi hankkeen loputtuakin.

Kaksi virkattua hahmoa puussa

Osallisuudesta hyvinvointia

Hanketta hallinnoi Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki (KYT) ry ja rahoittaa Keski-Suomen liitto/Keski-Suomen kehittämisrahasto. Ajatuksena on, että yhä useampi keskisuomalainen lapsi saa vahvistusta aktiiviseksi kansalaiseksi kasvamisessa, minkä myötä maakunnassa riittää jatkossakin aktiivisia kansalaisia pitämään Keski-Suomea elinvoimaisena. Materiaali sopii kuitenkin käytettäväksi missä päin Suomea vain.

Yksilön tasolla hankkeessa tuetaan lasten osallistumisen edellytyksiä sekä pidemmällä tähtäimellä että tässä hetkessä. Osallisuus tutkitusti lisää hyvinvointia, ja osallisuuden kokemukset parantavat esimerkiksi kouluun kiinnittymistä ja vähentävät väkivaltaa. Osallisuuteen panostamisella on vaikutusta koko koulu- tai päiväkotiyhteisön arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen. Osallisuuden merkityksestä lisää täällä.

Yhteystiedot

hanketyöntekijä Annika Hämynen

if.tyk@nenymah.akinna

puh. 0504796416

Matarankatu 6 A 1

40100 Jyväskylä

www.matara.fi

KYT:n logo.

Artikkelit

Piirrettyjä hahmoja ja teksti: Katolla-hankkeen opetusmateriaali julkaistu

KATOLLA-hankkeen opetusmateriaali valmis

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki (KYT) ry:n Kansalaistoiminta lasten silmin – KATOLLA -hankkeessa on kehitetty esi- ja alkuopetukseen suunnattu opetusmateriaali aktiivisesta kansalaisuudesta ...
Kaksi virkattua hahmoa puussa

Mataran maskotit Mara ja Tara esittäytyvät

”Saammeko esittäytyä: me olemme Kansalaistoiminnankeskus Mataran upouudet maskottihahmot Mara (oik.) ja Tara (vas.). Meidät suunnitteli 11-vuotias Rosanna Kansalaistoiminta lasten silmin ...
Piirustuskilpailu: Suunnittele Mataran maskotit Mara ja Tara!

Piirustuskilpailu: Suunnittele Mataran maskotit Mara ja Tara!

KYTin KATOLLA-hanke järjestää kaikille avoimen piirustuskilpailun, jossa etsitään hahmoja Kansalaistoiminnankeskus Mataran maskoteiksi. Kilpailu on avoin kaikille ja kaikenikäisille. Omaperäiset ja ...