KYT KANEen – vaikuttamista valtakunnan tasolla!

Valtioneuvosto on 9.2.2017 asettanut uuden kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan KANEn kaudeksi 2017-2021, ja sen yhdeksi varajäseneksi KYT ry:n hallituksen puheenjohtajan Sakari Möttösen. KANEn tehtävänä on edistää kansalaisyhteiskunnan ja viranomaisten välistä yhteistyötä ja vuorovaikutusta, sekä parantaa kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä.

KYTistä haimme jäsenyyttä, sillä haluamme olla mukana vaikuttamassa suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja yhdistystoiminnan tulevaisuuteen paitsi Keski-Suomessa, myös valtakunnan tasolla.

Monialaisena ja monenlaisia yleishyödyllisiä yhteisöjä yhdistävänä tahona haluamme tuoda KANEen maantieteellistä kattavuutta sekä sektorirajoja rikkovaa näkemystä. Vahvuutenamme on nimenomaan monialaisuus: toimintamme tavoittaa laajasti erilaisia, erikokoisia ja eri asioiden parissa työskenteleviä yleishyödyllisiä yhteisöjä ja kansalaistoimijoita. Yhteistyön ja osallisuuden elementit ovat tärkeä osa toimintatapaamme ja työtämme.

Varajäseneksi valittu Möttönen on sosiaalialan monipuolinen osaaja, laaja-alainen kehittäjä ja kansalaisyhteiskunnan merkityksen pitkäaikainen puolestapuhuja. Hallintotieteiden tohtori ja sosiaalineuvos Möttönen on toiminut KYT ry:n hallituksessa vuodesta 2005 alkaen.

Lämpimät onnittelumme kaikille kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukuntaan valituille.

Uutinen neuvottelukunnan valinnasta:  http://www.oikeusministerio.fi/kane/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2017/02/uusikansalaisyhteiskuntapolitiikanneuvottelukuntaasetettu.html

Neuvottelukunnan 2017-2021 kokoonpano:

http://www.oikeusministerio.fi/kane/fi/index/kanentoiminta/kanenkokoonpano.html