Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen tavoitteet eduskuntavaaleihin 2023

Keskisuomalaiset järjestöt näkevät, että tulevaisuususkoa horjuttavassa maailmantilanteessa hyvinvointiyhteiskunta ei selviä ilman ihmisten hyvinvointiin, terveyteen ja osallisuuteen vaikuttavia järjestöjä. Elinvoimaisten järjestöjen ja yhdistysten olemassaolon ehtona ovat riittävät resurssit, autonomisuus ja kansalaistoimijuus, joita on tuettava yli vaalikausien. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki näkee tärkeäksi, että Suomessa tuetaan maailmaa, jossa jokaisella on mahdollisuus kuulua itselleen merkitykselliseen yhteisöön ja osallistua mielekkääseen tekemiseen.

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki on mukana Kansalaisareenan hallitusohjelmatavoitteissa.

  • Järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan rahoituksen tulee olla riittävää, pitkäjänteistä ja siiloja purkavaa.
  • Järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan osaaminen on huomioitava julkishallinnossa.
  • Kansalais- ja demokratiataitoja on kasvatettava läpi oppijan koulutuspolun. 

Keskisuomalaisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen Tule kääntämään laiva!  – Suunta kohti paremmin voivaa yhteiskuntaa järjestöjen kanssa -vaalitilaisuuden teemoina ovat järjestöjen rahoituksen tulevaisuus ja terveyspalveluihin pääsyn ja hoidon yhdenvertaisuus. Tilaisuus järjestetään 14.3.2023 klo 17–19 Kansalaistoiminnankeskus Matarassa ja etänä.

#järjestöilläonväliä

Artikkelit

Jyväskylän avustusinfo 4.11.2026 kello 15-17.30

Jyväskylän avustusinfo 4.11.2026 kello 15-17.30

Tule kuulemaan erilaisista yhdistyksille, seuroille ja järjestöille suunnatuista rahoituksista ja tukimuodoista! Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry järjestävät yhdessä ...
KYT tiedottaa -logo.

STEA-rahoituksen epävarma tilanne johtaa henkilöstövähennyksiin KYT ry:ssä

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki (KYT) ry:n hallitus teki 28.8.2026 kokouksessaan vaikean päätöksen irtisanoa tässä vaiheessa seitsemän työntekijää. Hallitus arvioi mahdollisia lisäirtisanomisia ...
KYT tiedottaa -logo.

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki (KYT) ry varautuu mahdollisiin henkilöstövähennyksiin STEA-avustuksiin perustuvissa toiminnoissa 

KYT ry:n hallitus kokoontui 12.8.2026 ja arvioi yhdistyksen rahoitustilannetta, toimintaa ja tulevien vuosien toimintaedellytyksiä. Arvioinnin taustalla ovat erityisesti sosiaali- ja ...
Kuvassa on asiakirja, jossa lukee kannanotto.

Lausunto uuden työllisyyspoliittisen avustuksen käyttöön

Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt lausuntoa suunnitteilla olevasta uudesta työvoimapoliittisesta avustuksesta. Työvoimaviranomaiset myöntäisivät sitä kolmannelle sektorille pitkään työttömänä olleille kohdennettavaan ...
KYTin vuosikertomuksen kansilehti vuodelta 2025. Pitkospuut metsässä, aurinko etäällä puiden takana.

KYT katsoo eteenpäin

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen vuoden 2025 monipuolinen toiminta on koottu julkaisuun Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki 2025. Se julkaistiin 25.5.2026 KYTin kevätkokouksessa. KYT_Toimintakertomus2025Lataa ...
Kaksi ihmistä, toinen on toisen kainalossa

Voinko minä vaikuttaa?

Tänä keväänä järjestötoimijana olet saattanut pohtia, mitä vaikutusta toiminnallasi on. Suomen taloustilanne on ollut epävakaa, poliittisessa keskustelussa järjestöjen merkitystä ei ...