KYT katsoo eteenpäin

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen vuoden 2025 monipuolinen toiminta on koottu julkaisuun Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki 2025. Se julkaistiin 25.5.2026 KYTin kevätkokouksessa.

Julkaisu pitää sisällään mm. toimintojen, vaikuttamistyön ja viestinnän esittelyt. Eri toiminnoista on laadittu infograafit, joissa esitellään avainlukuja ja toiminnassa mukana olevien arviointeja. Kaiken kaikkiaan voimme olla tyytyväisiä saamaamme palautteeseen, jota olemme kysyneet yhdistyksissä toimivilta ja muutoin toiminnoissa mukana olevilta ihmisiltä sekä yhteistyökumppaneiltamme hyvinvointialueelta, kunnista ja muista yhteisöistä.

Julkaisussa on lisäksi asiantuntijoidemme kirjoittamia artikkeleita meille tärkeistä aiheista kuten järjestöyhteistyö, luonnon merkitys hyvinvoinnille ja osaamistodistuksen merkitys osaamisen näkyväksi tekemiseen.

Tulevia vuosiamme linjaa päivitetty strategiamme, jonka kiteytyy ajatukseen ”Hyvinvointia ihmisille ja yhteisöille”. Näemme työmme merkitykselliseksi ja katsomme rohkeasti eteenpäin kehittäen toimintaamme vastamaan yhä paremmin yhdistystoimijoiden ja erilaisissa elämäntilanteessa olevien ihmisten tarpeisiin.

Hyviä lukuhetkiä julkaisumme parissa.

Tiina Sivonen
toiminnanjohtaja
Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry

Artikkelit

Jyväskylän avustusinfo 4.11.2026 kello 15-17.30

Jyväskylän avustusinfo 4.11.2026 kello 15-17.30

Tule kuulemaan erilaisista yhdistyksille, seuroille ja järjestöille suunnatuista rahoituksista ja tukimuodoista! Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry järjestävät yhdessä ...
KYT tiedottaa -logo.

STEA-rahoituksen epävarma tilanne johtaa henkilöstövähennyksiin KYT ry:ssä

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki (KYT) ry:n hallitus teki 28.8.2026 kokouksessaan vaikean päätöksen irtisanoa tässä vaiheessa seitsemän työntekijää. Hallitus arvioi mahdollisia lisäirtisanomisia ...
KYT tiedottaa -logo.

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki (KYT) ry varautuu mahdollisiin henkilöstövähennyksiin STEA-avustuksiin perustuvissa toiminnoissa 

KYT ry:n hallitus kokoontui 12.8.2026 ja arvioi yhdistyksen rahoitustilannetta, toimintaa ja tulevien vuosien toimintaedellytyksiä. Arvioinnin taustalla ovat erityisesti sosiaali- ja ...
Kuvassa on asiakirja, jossa lukee kannanotto.

Lausunto uuden työllisyyspoliittisen avustuksen käyttöön

Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt lausuntoa suunnitteilla olevasta uudesta työvoimapoliittisesta avustuksesta. Työvoimaviranomaiset myöntäisivät sitä kolmannelle sektorille pitkään työttömänä olleille kohdennettavaan ...
KYTin vuosikertomuksen kansilehti vuodelta 2025. Pitkospuut metsässä, aurinko etäällä puiden takana.

KYT katsoo eteenpäin

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen vuoden 2025 monipuolinen toiminta on koottu julkaisuun Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki 2025. Se julkaistiin 25.5.2026 KYTin kevätkokouksessa. KYT_Toimintakertomus2025Lataa ...
Kaksi ihmistä, toinen on toisen kainalossa

Voinko minä vaikuttaa?

Tänä keväänä järjestötoimijana olet saattanut pohtia, mitä vaikutusta toiminnallasi on. Suomen taloustilanne on ollut epävakaa, poliittisessa keskustelussa järjestöjen merkitystä ei ...