Vuodesta 2019 koottu ja julkaistu Keski-Suomen järjestöpositiivisuuden kuntatutka uudistuu tänä syksynä. Kehittämisen taustalla on ollut tarve saada syvempää tietoa kuntien järjestöyhteistyön tilannekuvasta. Lisäksi jatkossa mukaan vakio-osuudeksi otetaan hyvinvointialueen järjestöyhteistyö. Näin saadaan kattavampi kuva järjestöyhteistyön tilanne- ja kokonaiskuvasta maakunnassa. Kehittämisen tueksi haastateltiin järjestöyhdyshenkilöitä Keski-Suomen kunnista ja hyvinvointialueelta. Haastatteluissa nousi…
Ajankohtaista
Etsimme uutta puheenjohtajaa KYTiin
Oletko sinä etsimämme henkilö tai tiedätkö erinomaisen ehdokkaan? Ehdota meille uutta puheenjohtajaa. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen (KYT) hallituksen nykyinen puheenjohtaja Riitta Kaarisalo on ilmoittanut väistyvänsä tehtävästä toisen puheenjohtajakautensa päättyessä. Valitsemme syyskokouksessamme 8.12.2025 uuden puheenjohtajan vuosille 2026–2027. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen muodostavat kaksi organisaatiota, KYT ry ja KYT osuuskunta. KYT…
Yhteisöllisyys lieventää yksinäisyyttä
Valtakunnallista vanhustenviikkoa vietetään 6.-12.10.2025. Tämän vuoden teemana on: ”Onni kasvaa yhteisössä”. Vanhustenviikon kunniaksi haastattelimme kävijäämme Maijaa, joka kertoi kokemastaan yksinäisyydestä ja yhteisön merkityksestä omalle hyvinvoinnilleen. ”Synnyin evakkomatkalla talvisodan aikana. Junamatkalla vanhempi sisareni ja serkkuni matkustivat pärekorissa, minä äitini vatsassa. Kristiinankaupungissa koitti syntymäni hetki. Maaliskuussa 1940 paikallinen sairaala oli…
Nuorten työllistymisseteli laajasti eri työnantajien käyttöön
Hallitus on kirjannut budjettiriihen työllistämispakettiin 30 miljoonan määrärahan nuorten työllistymisseteleihin. Kirjaus on muotoiltu seuraavasti: Työllistymisseteliä voivat käyttää yritykset, jotka sitoutuvat 18–29-vuotiaiden nuorten työllistämiseen vähintään puolen vuoden ajaksi, painottaen nuoria, joilla ei ole kertynyttä työhistoriaa tai koulutusta tai se on vähäistä. Keskisuomalaiset järjestöt esittävät yhteisessä kannanotossaan, että työllistymissetelin soveltamisalan…
Tarvitsemme keskustelua vaikeasti työllistyvien tilanteesta
KYT oli mukana Sininauhaliitto ry:n ja Suomen sosiaali ja terveys ry SOSTEn mielipidekirjoituksessa, jossa tuodaan esille vaikeassa työmarkkina-asemassa olevan ihmisen asema toimeentuloturvan ja työllisyyspalveluiden uudistuksissa. Mielipidekirjoitus julkaistiin Keskisuomalaisessa 30.9.2025 Tarvitaan järjestöjen ja julkisen kumppanuutta Hallitus uudistaa toimeentuloturvaa ja työllisyyspalveluita rankalla kädellä. Uudistuksia on perusteltu yksinkertaistamisella ja…
KYT lausui Keski-Suomen strategialuonnokseen
KYT korosti lausunnossaan erityisesti yhdistysten ja järjestöjen merkitystä Keski-Suomen strategian tavoitteiden saavuttamisessa. Strategialuonnoksessa oli useassa kohdassa, jopa aktiivisten kansalaisten kasvattamisessa, unohdettu kansalaisjärjestöjen rooli. Toiveenamme oli, että Keski-Suomen strategian pitää tähdätä myös siihen, että meillä on tulevaisuudessakin elinvoimainen ja kestävällä pohjalla oleva järjestö- ja yhdistystoiminta. Tutustu KYTin lausuntoon.
Järjestösi tarjoama tuki ja apu mukaan lokakuun Lähellä.fi-kampanjaan!
Lokakuussa 2025 nostetaan valokeilaan järjestöjen tarjoama arvokas tuki ja apu. Kuukauden aikana vietetään muun muassa Vanhusten viikkoa, Selkäviikkoa, Luustoviikkoa ja Vertaistuen päivää – ja myös Lähellä.fi on mukana kampanjoimassa järjestöjen puolesta! Miksi osallistua? Lähellä.fi tuo esiin järjestöjen tarjoamia tukimuotoja, kuten: vertaistukiryhmiä ja tukihenkilötoimintaa kursseja, oppaita ja neuvontaa valtakunnallisia…
Jyväskylän avustusinfo
Tule kuulemaan erilaisista yhdistyksille, seuroille ja järjestöille suunnatuista rahoituksista ja tukimuodoista! Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry järjestävät yhdessä avustusinfon 6.11.2025 kello 15-18. Mukana Jyväskylän kaupungin ja KYT ry:n lisäksi Keski-Suomen hyvinvointialue, Keski-Suomen Liikunta ry, Keski-Suomen liitto, Keski-Suomen ELY-keskus, Leader JyväsRiihi ja Alfred Kordelinin säätiö.
Vinkeillä kohti sujuvaa järjestön ja sotekeskuksen yhteistyötä
Kaikkien ihmisten mahdollisuuksia hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämiseen ja parantamiseen tuetaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työllä. Avainasemassa tässä on järjestön ja sotekeskuksen sujuva yhteistyö, sillä se parantaa palveluiden saavutettavuutta ja lisää hyvinvointia. Arkipäivän yhteistyö helpottuu, kun sille sovitaan selkeät periaatteet. Näin varmistetaan, että kaikki halukkaat…
KYTin uusi visio perustuu välittämiselle
KYTin strategin päivitystä on tehty syksyn 2024 ja kevään 2025 aikana. Uusi strategia tulee suuntaamaan toimintaamme muuttuvassa toimintaympäristössä vuoteen 2030 asti. KYTin uusi visio päätettiin kevätkokouksessa. Haluamme toiminnallamme vahvistaa sosiaalista kestävyyttä kuten ihmisten tasavertaisten mahdollisuuksien, hyvinvoinnin ja osallistumisen turvaamista. Toiminnallisesti haluamme olla valtakunnallisesti tunnettu alueellinen vaikuttaja sekä…