Yhteistyön tekeminen ja sen edistäminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja sen käynnistämistä on hyvä suunnitella huolellisesti. Työpajassa pääset pohtimaan, millaisia tarpeita juuri teidän yhdistyksessänne on yhteistyölle ja mitä yhteistyö muiden toimijoiden kanssa voi olla. Tule mukaan työpajaan kartoittamaan ja ideoimaan yhteistyön paikkoja sekä tekemään suunnitelma niiden liikkeelle laittamisesta. Työpajan…
Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki – Etusivu
Yhdistystoimijoiden tuumaustunti 27.8.26
Tuumaustunnit jatkuvat taas kesätauon jälkeen torstaina 27.8. klo 15:30–17 TEAMSissa. Tule tuolloin mukaan keskustelemaan vapaamuotoisesti ajankohtaisista yhdistystoimijoita mietityttävistä aiheista. Voit tulla esimerkiksi oman pohdituttavan asian kanssa, hakemaan muilta vinkkejä tai vaikka jakamaan jonkun oman hyvän käytännön muille tai muun ajankohtaisen asian. Tuumaustunti on myös oiva paikka saada vertaistukea muilta…
Keuruun järjestökahvit 8.9.26
Keuruun yhdistysväen verkostoitumiskahveilla keskustellaan yhteistyöstä hyvinvointialueen kanssa, kuullaan ajankohtaisista yhdistyksiä koskevista asioista, tehdään yhdistysten toimintaa löydettäväksi Lähellä-palvelun avulla sekä saadaan vinkkejä hyvään toimintailmoitukseen. Aika: Tiistai 8.9.26 klo 17–19, kahvit ja kuulumisten vaihtoa klo 16:30 alkaen Paikka: Kimaran lämpiö, Koulutie 3C Ilmoittautuminen: torstaihin 3.9. mennessä verkkolomakkeella…
Tule tutustumaan Lähellä.fi -palveluun Laukaan harrastemessuilla 15.8.
Laukaan harrastemessuilla 15.8. klo 10–14 on esillä harrastusmahdollisuuksia laajalla kattauksella, lajikokeiluja, runsaasti ohjelmaa ja järjestötoimintaan tutustumista. Messuilla pääset tutustumaan myös Lähellä.fi -verkkopalveluun, joka kokoaa yhteen paikkaan järjestöjen tapahtumat, tuen ja vapaaehtoistoiminnan. Lähellä.fi helpottaa ihmisiä löytämään mielekästä tekemistä tai tarvitsemaansa tukea itselleen, ja samalla se tarjoaa järjestöille paikan tehdä…
Yhdistystoimijoiden tuumaustunnit syksyllä 2026
Yhdistystoimijoiden tuumaustunnit jatkuvat taas kesälomatauon jälkeen elokuussa. Tuumaustunneilla keskustellaan vapaamuotoisesti ajankohtaisista yhdistystoimijoita mietityttävistä aiheista. Mukaan voi tulla esimerkiksi oman pohdituttavan asian kanssa, hakemaan muilta vinkkejä tai vaikka jakamaan jonkun oman hyvän käytännön muille tai muun ajankohtaisen asian. Tuumaustunti on myös oiva paikka saada vertaistukea muilta yhdistyksissä toimivilta.
Järjestöjen yhteisiä lausuntoja
KYT ry on yhdessä eri järjestöjen kanssa laatinut kaksi lausuntoa valtakunnallisiin lausuntopyyntöihin. Ensimmäinen lausunto tehtiin Työ- ja elinkeinoministeriön virkapuheenvuoron valmisteluun. Ministeriössä valmistaudutaan tulevaan hallituskauteen ja lausuntopyynnössä pyydettiinkin näkemyksiä ja ratkaisuehdotuksia olemassa oleviin haasteisiin. Keskisuomalaiset järjestöt toivat näkemyksiään teemaan ”työllisyys kasvaa ja osaavan työvoiman saatavuus paranee”. Järjestöjen nostot…
Laukaan järjestöilta 2.6.26
Illan aiheena on Laukaan harrastemessujen yhteinen suunnittelu. Messut järjestetään lauantaina 15.8.2026 Hirviareenalla. Aika: 2.6.26 klo 17–19 Paikka: Hirviareena, Lintumäenkatu 3, 41310 LeppävesiIlmoittautuminen: 1.6. mennessä sähköisellä lomakkeella, alla olevan QR-koodin kautta tai Anulle, p. 050 599 6293 tai if.tyk@nenitah.una. Lisätietoja illasta: Laukaan järjestöilta – Visit Laukaa…
Voinko minä vaikuttaa?
Tänä keväänä järjestötoimijana olet saattanut pohtia, mitä vaikutusta toiminnallasi on. Suomen taloustilanne on ollut epävakaa, poliittisessa keskustelussa järjestöjen merkitystä ei ole nostettu näiden työn arvoiselle tasolle ja poliittinen ilmapiiri on ollut kireä. Vaikuttamiseen kuuluu kovaa työtä – yksilön, yhteisöjen, järjestöjen ja kansallisen tason tekoja, ja tässä isossa sopassa oman…
Mitä Keski-Suomessa jäisi tekemättä, jos KYTiä ei olisi?
Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki (KYT) ry on maakunnallinen järjestöjen järjestö, joka tukee erilaisia paikallisesti ja alueellisesti toimivia yhdistyksiä ja edistää keskisuomalaisten hyvinvointia kohtaavalla työllä. Kohtaava työtä teemme Kansalaistoiminnankeskus Matarassa, hankkeissamme sekä koordinoidun vapaaehtoistoiminnan kautta OLKAssa ja Matarassa. STEA-rahoituksen osuus on tällä hetkellä tuloistamme noin…
Yhdistystoimijoiden tuumaustunti 27.5.
Toukokuun yhdistystoimijoiden tuumaustunti järjestetään 27.5. klo 15:30-17 TEAMSissa. Tule tuolloin mukaan keskustelemaan vapaamuotoisesti ajankohtaisista yhdistystoimijoita mietityttävistä aiheista. Voit tulla esimerkiksi oman pohdituttavan asian kanssa, hakemaan muilta vinkkejä tai vaikka jakamaan jonkun oman hyvän käytännön muille tai muun ajankohtaisen asian. Tuumaustunti on myös oiva paikka saada vertaistukea muilta yhdistyksissä toimivilta…