Artikkeli on tässä paikassa teknisistä syistä.
Yleinen
Riitta Mäkisestä KYTin hallituksen uusi puheenjohtaja
Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin syyskokouksessa 15.12.2021 YTM Riitta Mäkinen. Puheenjohtajan toimikausi on kaksivuotinen (2022-23). Mäkinen on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri ja työskentelee tällä hetkellä kansanedustajana. Sitä ennen hän teki töitä työllisyydenhoidon kentällä. Mäkisellä on vankka kokemus järjestökentän toiminnasta ja hallitustyöskentelystä niin paikallisella, kuin valtakunnallisella tasolla.
Nuoret taiteilivat joulutunnelmaa Mataraan
Kansalaistoiminnankeskus Matara Jyväskylän keskustan kupeessa on nyt koristeltu joulutunnelmaan, kun viisi nuorta työelämätutustujaa askarteli kuusen alle ison kasan joulupaketteja. Paketit ovat esillä joulun ajan. Mataran naapurissa, Nuorten Taidetyöpajan tiloissa, toimii kaksi perusopetuksen ryhmää: joustavan perusopetuksen Oppipaja sekä Ysiplus-paja, joissa nuoret tekevät puuttuvia peruskoulun suorituksia. Paketteja…
Maakuntahallitus: KYT mukaan maakunnan yhteistyöryhmään kaudeksi 2021-25
Keski-Suomen maakuntahallitus on nimennyt kokouksessaan 26.11.2021 Keski-Suomen maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) kaudeksi 2021-25. Mukana kokoonpanossa ovat ensimmäistä kertaa myös Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:n edustajat. KYTin varsinaiseksi jäseneksi MYRiin nimettiin toiminnanjohtajamme Tiina Sivonen, varajäseneksi KYTin hallituksen varapuheenjohtaja Petri Lehtoranta Keski-Suomen Liikunta ry:stä. Toiminnanjohtaja Tiina Sivonen. Varapuheenjohtaja Petri…
Perinteiset joulumyyjäiset la 27.11. Sepänkeskuksessa
Tervetuloa kaikille avoimiin Sepänkeskuksen perinteisiin joulumyyjäisiin lauantaina 27.11.2021 klo 9.30-13.00. Pitopaikkana on Jyväskylässä sijaitsevan ja KYTin ylläpitämän Sepänkeskuksen Reaktori-sali (Kyllikinkatu 1). Myynnissä mm. käsitöitä, leivonnaisia, joulukoristeita ja paljon muuta pukinkonttiin mahtuvaa. Myyjäisten järjestäjinä ovat Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry ja Sepänkeskuksen käyttäjät. Myyjäisissä on käsidesiä ja maskeja…
KYTin juhlaseminaarin tunnelmia
Keski-Suomen Yhteisöjen tuki juhlisti 20-vuotista historiaansa juhlaseminaarilla torstaina 4.11. Juhlaväkeä seminaariin saapui noin 50. Lisäksi seminaarin alkupuoliskon ohjelmaa oli mahdollista seurata etäyhteyden välityksellä. Kiitos kaikille juhlavieraille ja etäyhteyksien päässä mukana olleille! Seminaarin ohjelmallisen osuuden Tourujoki-salissa avasi kansanedustaja Riitta Mäkinen. KYT on Mäkiselle tuttu myös entisenä työpaikkana ja hän…
Järjestöjen asiantuntemusta hyvinvointialueen valmisteluun
Keskisuomalaiset järjestöt tarjoavat aktiivisesti asiantuntijuutta hyvinvointialueen valmistelun käyttöön. Keski-Suomen järjestöjen ja maakunnan kumppanuuspöytä (* on laatinut listauksen käytettävissä olevista järjestöjen ammattilaisista ja asiantuntijoista. Listaus, joka kattaa kumppanuuspöydän 14 järjestöjen toimialojen edustajan lisäksi 21 muuta järjestöjen asiantuntijaa, toimitettiin Keski-Suomen hyvinvointialueen valmistelun edustajille 2.11.2021. ”Haluamme järjestöinä olla aktiivisesti ja määrätietoisesti…
Jyväskylän päättäjät ja järjestöt: lisää kohtaamisia tarvitaan
”Tällaisia tapaamisia tarvitaan!”, totesivat Jyväskylän päättäjät ja järjestöt yhdessä tuumin kohdattuaan toisiaan Jyväskylän kaupungin ja Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen toteuttamassa yhteistyöillassa 7.10.2021. Illassa Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaakko Selin kannusti järjestöjä kertomaan näkemyksiä ja kokemuksia yhteistyöstä Jyväskylän kaupungin kanssa. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen toiminnanjohtaja Tiina Sivonen puolestaan muistutti päättäjiä järjestöjen merkityksestä kuntalaisten…
Tervetuloa KYTin juhlaseminaariin!
20-vuotiaan Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki (KYT) ry:n merkkivuosi jatkuu juhlaseminaarin merkeissä 4.11. klo 12-16. Ilmoittaudu mukaan 1.11. mennessä osoitteessa: www.kyt.fi/ilmoittautuminen. Juhlaseminaari alkaa Kansalaistoiminnankeskus Mataran Tourujoki-salista klo 12.00. Kansanaedustaja Riitta Mäkisen tervehdyssanojen jälkeen ohjelmassa on puheenvuorot E2 -tutkimuslaitoksen asiantuntijalta sekä Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry:n toiminnanjohtajalta Elina Pajulalta. Lisäksi Tourujoki salin…
Keskisuomalaisten järjestöjen vetoomus kansanedustajille: järjestöjen työn edellytykset turvattava kestävällä rahoitusratkaisulla
Keski-Suomen järjestöjen ja maakunnan kumppanuuspöydän järjestöedustajat tapasivat Keski-Suomen kansanedustajia maanantaina 16.8.2021 ja keskustelivat keskisuomalaisten järjestöjen toiminnasta ja merkityksestä maakunnan asukkaille sekä järjestöjen rahoituksen tulevaisuudesta. Järjestöjen rahoitus on esillä valtion budjettiriihessä. Ratkaisuilla on kauaskantoiset vaikutukset ihmisten hyvinvointiin ja suomalaiseen kansalaistoimintaan, myös Keski-Suomen kunnissa. Tapaamisessa olivat mukana kansanedustajat Bella…