KYTin uusi visio perustuu välittämiselle

KYTin strategin päivitystä on tehty syksyn 2024 ja kevään 2025 aikana. Uusi strategia tulee suuntaamaan toimintaamme muuttuvassa toimintaympäristössä vuoteen 2030 asti.

KYTin uusi visio päätettiin kevätkokouksessa. Haluamme toiminnallamme vahvistaa sosiaalista kestävyyttä kuten ihmisten tasavertaisten mahdollisuuksien, hyvinvoinnin ja osallistumisen turvaamista. Toiminnallisesti haluamme olla valtakunnallisesti tunnettu alueellinen vaikuttaja sekä kehittäjä erityisesti erilaisten järjestöjen tukipalvelujen ja vapaaehtoistoiminnan osalta.

Luomme toiminnallamme yhteiskuntaa, jossa jokainen ihminen on merkityksellinen ja yhteisöillä on tulevaisuus. Ihmisen merkityksellisyys syntyy mahdollisuudesta osallistua mielekkääseen tekemiseen, olla osallinen sekä kokemuksesta yhteisöön kuulumisesta, nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta. Varmistamme toiminnallamme järjestöjen toimintaedellytyksiä ja elinvoimaa. Tuemme aktiivisesti eri toimijoiden välistä yhteistyötä, järjestöjen välistä yhteistyötä ja yhteisten rakenteiden syntymistä.

Uusi kiteytys toiminta-ajatuksestamme kuvaa hyvin KYTin perustehtävää: kohtaamme, yhdistämme ja tuemme ihmisiä ja yhteisöjä. Toiminnan lähtökohtana on tahto luoda hyvinvointia ihmisille ja yhteisöille.

Strategiatyö jatkuu päämäärien ja toimenpiteiden suunnittelemisella aikataulutuksineen ja seurantoineen. Strategia käsitellään vielä jäsenistön kanssa joulukuussa pidettävässä syyskokouksessa, jonka jälkeen se tulee kokonaisuudessaan käyttöön.

Artikkelit

KYT tiedottaa -logo.

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki (KYT) ry varautuu mahdollisiin henkilöstövähennyksiin STEA-avustuksiin perustuvissa toiminnoissa 

KYT ry:n hallitus kokoontui 12.8.2026 ja arvioi yhdistyksen rahoitustilannetta, toimintaa ja tulevien vuosien toimintaedellytyksiä. Arvioinnin taustalla ovat erityisesti sosiaali- ja ...
Kuvassa on asiakirja, jossa lukee kannanotto.

Lausunto uuden työllisyyspoliittisen avustuksen käyttöön

Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt lausuntoa suunnitteilla olevasta uudesta työvoimapoliittisesta avustuksesta. Työvoimaviranomaiset myöntäisivät sitä kolmannelle sektorille pitkään työttömänä olleille kohdennettavaan ...
KYTin vuosikertomuksen kansilehti vuodelta 2025. Pitkospuut metsässä, aurinko etäällä puiden takana.

KYT katsoo eteenpäin

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen vuoden 2025 monipuolinen toiminta on koottu julkaisuun Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki 2025. Se julkaistiin 25.5.2026 KYTin kevätkokouksessa. KYT_Toimintakertomus2025Lataa ...
Kaksi ihmistä, toinen on toisen kainalossa

Voinko minä vaikuttaa?

Tänä keväänä järjestötoimijana olet saattanut pohtia, mitä vaikutusta toiminnallasi on. Suomen taloustilanne on ollut epävakaa, poliittisessa keskustelussa järjestöjen merkitystä ei ...
Kuvassa vapaaehtoinen auttaa ikäihmistä, joka kulkee kepin kanssa kauppareissulla

Mitä Keski-Suomessa jäisi tekemättä, jos KYTiä ei olisi?

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki (KYT) ry on maakunnallinen järjestöjen järjestö, joka tukee erilaisia paikallisesti ja alueellisesti toimivia yhdistyksiä ja edistää keskisuomalaisten ...
Kuvassa on asiakirja, jossa lukee kannanotto.

Keski-Suomen sote-järjestöt tekevät arvokasta työtä

Näin kehysriihen alla keskustellaan jälleen STEA-avustusten lisäleikkauksista huolimatta siitä, että tällä hallituskaudella avustuksia on päätetty leikata vuoteen 2027 mennessä yli ...