Nykyajan työelämä on kuin yksi suuri maailmanpyörä, jossa toiset nääntyvät taakkansa alle, työn paljouteen, ja toisilla sitä ei ole lainkaan. Meiltä puuttuu se kultainen keskitie, tai no, ainakin mahdollisuus valita työn määrä oman elämäntilanteemme mukaan. Lukemani mukaan Norjassa on ihan tyypillistä, että työntekijältä kysytään – montako tuntia työtä haluat tehdä? Ruotsissa on omat keinonsa eli “Samhall -mallin yritys”, jolla on palkkalistoillaan jo 25.000 osatyökykyistä. Jos Suomessa joku haluaa tehdä vähemmän kuin normaalia työaikaa, häntä pidetään patalaiskana. Ellei hän sitten jo ole sairauksiensa vuoksi saanut osatyökykyisen leimaa otsaansa.

Työnantajilla on asenteissaan vielä paljon parantamisen varaa. Ajatusten pitäisi muuttua. Vaikka uusinta uutta on, että palkkatukea osatyökykyisen työllistämiseen on mahdollista saada jopa 50 %:n palkkakuluista, ei sekään vielä riitä. Yhdistyksillä ja säätiöillä menee vielä paremmin taloudellisiin tukiin nähden. Toimijat, jotka eivät harjoita elinkeinotoimintaa ja jotka palkkaavat vähintään kaksi vuotta työttömänä olleen henkilön, saavat kuluihin palkkatukea 100 % aina 65 % työaikaan asti. Silti kaikki ikääntyneet ja muutkin erilaisissa hankalissa elämänvaiheissa olevat työttömät jäävät suurelta osin yhteiskunnallisten muiden tukien, kuten työttömyys- ja toimeentulotuen, varaan. Tämä herättää meissä suurta häpeän ja tarpeettomuuden tunnetta. Kuitenkin takaan ja alleviivaan, että monissa työpaikoissa meillä osatyökykyisilläkin olisi paljon annettavaa kokemuksen ja elämänviisauden muodossa. Emme saisi ajatella, että on vain kaksi vaihtoehtoa, joko TÄYSTYÖLLISYYS tai TYÖTTÖMYYS.

Valitettavasti lähes yli-inhimillinen jaksaminen ja energisyys ovat tämän ajan motto. Niitä ihannoidaan. Ison yritysmaailman johtajat naurahtavat sananparrelle “yhteisöllisyys ja pidetään kaikki mukana”. Heille periaate “tulos tai ulos” kannattaa ja pitää pyörät pyörimässä. Kaikenlaiset osatyökykyiset ja erikoisjärjestelyt koetaan hankalina ja aikaa vievinä. Tämän sain huomata etsiessäni kuntoutukseeni liittyvää työkokeilupaikkaa.

Ei siellä yrityksessä ajatella sitä, kuinka työllistyminen edes osa-aikaisesti tarjoaa pitkään kotona olleelle ihmiselle

· Itsetuntoa

· Merkityksellisyyttä elämälle

· Osallisuutta – saada olla mukana yhteiskunnassa

· Saa rahaa omilla ansioillaan eikä elämää pelkkien sosiaalitukien varassa

· Motivaatiota ja iloa ja sitä kautta parempaa terveyttä

Tukenani olivat kuitenkin KELA ja VERVEn kuntoutusasiantuntijat, joiden neuvoilla löysin itselleni työkokeilupaikan KYT:iltä ja olen nyt toiminut kolme kuukautta ohjaajaharjoittelijana Otto-hankkeen vintillä. Syksyllä ehkä hakeudun opiskelemaan Jyväskylän Gradialle.

Kirjoittaja on Osaamisella järjestöihin hankkeessa mukana ollut ohjaajaharjoittelija.