PAIKKOjärjestelmä uusiutuu 20.2.2023

Yli 10 vuoden ajan uskollisesti palvelleet oppimisympäristöjen tunnistamisessa käytössä olleet työversio-tiedostot lakkaavat olemasta. Uusi tekninen sovelluksemme mahdollistaa viimein vanhan, väistyvän tutkintorakenteen mukaisten tutkintojen siirtämisen suoraan selaimessa raportoitaviksi. Muutos toteutetaan viipymättä.  

Omat oppimisympäristöt palvelun etu verrattuna työversiotiedostoihin on nopeus ja virhemahdollisuuksien väheneminen oppimisympäristöraportin laadinnassa. Tämä vapauttaa resursseja tärkeimpään – oppimisympäristöraportin sisällön kehittämiseen ja laadun varmistamiseen. Muokattaessa raporttipohjaa, muutokset toteutetaan suoraan julkaistavaan raporttiin. Tiedon siirtämisestä tiedostosta toiseen syntyvät virheet ja ongelmat jäävät näin historiaan.Vanhoja sisältöjä ei enää jää valmiisiin, julkaistuihin raportteihin. Tiedot eivät myöskään katoa sähköpostiliitteisiin, vaan ne ovat tallessa selaimessa ja varmuuskopioissa. Selainpohjainen järjestelmä helpottaa myös vaikkapa henkilöstömuutoksista johtuvien päivitysten toteuttamista raportteihin. Palvelu toimii kaikilla käyttäjätunnuksilla.

Työversiotiedostot poistuvat käytöstä 8.2. Tietojen siirtäminen alkaa heti ja ne ovat käytettävissä uudessa järjestelmässä 20.2. alkaen.