Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki -osuuskunnalle Yhteiskunnallinen yritys -merkin

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki -osuuskunnalle on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys -merkki 30.5.2017. Merkin käyttöoikeus myönnetään osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä.

Y merkki logo pysty suomi sininen rgb 200Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki -osuuskunta tukee toiminnallaan järjestöjen työtä ja tuottaa tilitoimistopalveluja erityisesti kolmannen sektorin yhteisöille. Tilitoimiston palveluihin kuuluvat laajat taloushallinnon palvelut, jotka räätälöidään asiakkaan tarpeen mukaan.

– Erityisosaamista on kertynyt esimerkiksi projektiraportoinnista, joka koetaan usein pienissä järjestöissä liian monimutkaiseksi, toteaa osuuskunnan toimitusjohtaja Raili Haaki. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki -osuuskunnan tilitoimisto vahvistaa organisaatioiden valmiutta toimia työnantajana sekä keventää hallinnollista taakkaa.

Osuuskunnan rinnakkaisorganisaationa toimii Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry, joka tekee arvokasta työtä ylläpitämällä kaikille kansalaisille avoimia kohtaamispaikkoja ja tukemalla järjestötoimijoita monin tavoin.  Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki järjestää koulutusta, antaa ohjausta ja neuvontaa ja näin antaa mahdollisuuksia aktiiviseen kansalaisuuteen. Tämä on tärkeää työtä, sillä näistä palveluista hyötyy yksittäisen ihmisen lisäksi koko ympäröivä yhteiskunta.

– Hienoa, että Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki -osuuskunnalla on nyt Yhteiskunnallinen yritys -merkki osoituksena tästä kansalaisten parissa tehtävästä tärkeästä työstä, toteaa Brand Manager Niina Ollikka Suomalaisen Työn Liitosta.

 Yhteiskunnallinen yritystoiminta tarjoaa uudenlaisen näkökulman pohdittaessa suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuutta. Suomalaisen Työn Liiton myöntämän Yhteiskunnallinen yritys -merkin voi saada toimija, joka on perustettu tuottamaan yhteiskunnallista hyvää ja joka käyttää suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen haasteen ratkaisemiseen. Tärkeää on myös liiketoiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten osoittaminen ja toiminnan avoimuus. Yhteiskunnallinen yritys -merkki auttaa tunnistamaan nämä yritykset luotettavasti.

Lisätietoja:

Raili Haaki, toimitusjohtaja, p. 050 304 6245, raili.haaki@kyt.fi

Niina Ollikka, brand manager, Suomalaisen Työn Liitto, p. 040 674 8773, niina.ollikka@suomalainentyo.fi

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki (KYT) -osuuskunta on voittoa tavoittelematon yritys, jonka pääasiallisena tehtävänä on ylläpitää tilitoimistoa. KYT-tilitoimiston myynti on liiketoimintaa ja palveluita voivat ostaa paitsi järjestöt myös yksityiset yritykset ja yhteisöt. Osuuskunnan perustivat yhdeksän keskisuomalaista kolmannen sektorin toimijaa vuonna 1999. KYT-tilitoimisto.


Suomalaisen Työn Liitto on asiantuntijaorganisaatio, jonka tehtävänä on edistää suomalaisen työn arvostusta ja menestystä. Yhteiskunnallinen yritys -merkin saaneet yritykset ratkovat liiketoiminnallaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia. Ne käyttävät suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tavoitteensa edistämiseen. Lista kaikista merkin käyttöoikeuden saaneista yrityksistä löytyy liiton kotisivuilta http://suomalainentyo.fi