KYTille uusi toiminnanjohtaja ja valtakunnallista tunnustusta toimintamallista

Kuluva viikko toi mukanaan isoja, iloisia uutisia KYTille. Näistä merkittävin on Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen hallituksen tiistaina 20.10.2020 kokouksessaan tekemä yksimielinen päätös valita YTM Tiina Sivonen KYT ry:n toiminnanjohtajaksi ja KYT-osuuskunnan toimitusjohtajaksi.  

Sivonen on hoitanut menestyksekkäästi, KYTin hallituksen kutsusta, toiminnanjohtajan tehtävää jo kuluvan vuoden huhtikuusta saakka. Hän ottaa toiminnanjohtajan vakituisen tehtävän vastaan 1.11.2020 alkaen. Sivosen luotsattavana on KYT ry:n ja -osuuskunnan muodostama 40 hengen monipuolinen ja asiantunteva työyhteisö.

Toiminnanjohtajan/toimitusjohtajan paikka oli auki ajalla 6.-27.9.2020. KYTin hallitus valitsi Sivosen useiden hakijoiden joukosta.

”Tiinalla on syvällinen asiantuntemus kansalaistoiminnasta ja viisaita näkemyksiä siitä, mihin asioihin on syytä tarttua tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa.”, kuvaili Sivosen osaamista hänen edeltäjänsä Raili Haaki kevään siirtymävaiheessa.

”On etuoikeus saada edustaa KYT-yhteisöä ja olla aitiopaikalta mukana kehittämissä järjestö- ja kansalaistoimintaa niin meillä Keski-Suomessa, kuin muuallakin. Aivan erityistä juhlan tuntua tähän hetkeen tuo se, että KYT on juuri saanut merkittävän valtakunnallisen tunnustuksen toimintamallistaan.”, iloitsee Sivonen ja kiittää KYTin hallitusta luottamuksesta.

KYT ry:n toimintamalli on saanut kuluvalla viikolla valtakunnallista näkyvyyttä järjestö- ja kansalaistoimintaa laaja-alaisesti vahvistavana lähestymistapana ja rakenteena. Valtioneuvoston tilaaman Kansalaisyhteiskunnan tila ja tulevaisuus 2020-luvun Suomessa -hankkeen loppuraportti julkaistiin 22.10.2020. Raportti nostaa esiin mm. KYT ry:n yhdistyksille tarjoaman henkilökohtaisen tuen merkityksen ja suosittelee sen varmistamista, että kaikilta Suomen alueilta löytyisi vastaavantyyppistä verkostojärjestötoimintaa.

”KYT on yksi esimerkki verkostojärjestöstä, joka tukee kansalaistoimintaa ja koordinoi yhteisiä resursseja yli toimialarajojen. Olemme osa laajempaa valtakunnallista verkostojärjestöjen verkostoa, jonka toimijat kehittävät aktiivisesti yhdessä tulevaisuuden kansalaistoimintaa.”, Sivonen toteaa.

Lisätietoja:

Tiina Sivonen, toiminnanjohtaja / toimitusjohtaja, p. 040 036 5760, if.tyk@nenovis.aniit

Kuvassa: Työntekijöiden onnittelut Tiina Sivoselle (vasemmalla) luovutti KYTin Osaamisella järjestöihin -hankkeen Eija Lappi (oikealla). Kuvaaja Sirpa Pekkarinen.

KL

Artikkelit

Jyväskylän avustusinfo 4.11.2026 kello 15-17.30

Jyväskylän avustusinfo 4.11.2026 kello 15-17.30

Tule kuulemaan erilaisista yhdistyksille, seuroille ja järjestöille suunnatuista rahoituksista ja tukimuodoista! Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry järjestävät yhdessä ...
KYT tiedottaa -logo.

STEA-rahoituksen epävarma tilanne johtaa henkilöstövähennyksiin KYT ry:ssä

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki (KYT) ry:n hallitus teki 28.8.2026 kokouksessaan vaikean päätöksen irtisanoa tässä vaiheessa seitsemän työntekijää. Hallitus arvioi mahdollisia lisäirtisanomisia ...
KYT tiedottaa -logo.

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki (KYT) ry varautuu mahdollisiin henkilöstövähennyksiin STEA-avustuksiin perustuvissa toiminnoissa 

KYT ry:n hallitus kokoontui 12.8.2026 ja arvioi yhdistyksen rahoitustilannetta, toimintaa ja tulevien vuosien toimintaedellytyksiä. Arvioinnin taustalla ovat erityisesti sosiaali- ja ...
Kuvassa on asiakirja, jossa lukee kannanotto.

Lausunto uuden työllisyyspoliittisen avustuksen käyttöön

Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt lausuntoa suunnitteilla olevasta uudesta työvoimapoliittisesta avustuksesta. Työvoimaviranomaiset myöntäisivät sitä kolmannelle sektorille pitkään työttömänä olleille kohdennettavaan ...
KYTin vuosikertomuksen kansilehti vuodelta 2025. Pitkospuut metsässä, aurinko etäällä puiden takana.

KYT katsoo eteenpäin

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen vuoden 2025 monipuolinen toiminta on koottu julkaisuun Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki 2025. Se julkaistiin 25.5.2026 KYTin kevätkokouksessa. KYT_Toimintakertomus2025Lataa ...
Kaksi ihmistä, toinen on toisen kainalossa

Voinko minä vaikuttaa?

Tänä keväänä järjestötoimijana olet saattanut pohtia, mitä vaikutusta toiminnallasi on. Suomen taloustilanne on ollut epävakaa, poliittisessa keskustelussa järjestöjen merkitystä ei ...