Riitta Mäkisestä KYTin hallituksen uusi puheenjohtaja

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin syyskokouksessa 15.12.2021 YTM Riitta Mäkinen. Puheenjohtajan toimikausi on kaksivuotinen (2022-23).

Mäkinen on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri ja työskentelee tällä hetkellä kansanedustajana. Sitä ennen hän teki töitä työllisyydenhoidon kentällä. Mäkisellä on vankka kokemus järjestökentän toiminnasta ja hallitustyöskentelystä niin paikallisella, kuin valtakunnallisella tasolla.

”On suuri ilo ja kunnia saada aloittaa Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen hallituksen puheenjohtajana. KYT ja sen toiminta on vuosien saatossa tullut minulle hyvin tutuksi, olenhan itsekin siellä työskennellyt erilaisissa tehtävissä. Järjestökentällä eletään keskellä merkittävää toimintaympäristön muutosta, yhteistyön ja verkostoitumisen merkitys korostuu entisestään. Teen parhaani ollakseni saamani luottamuksen arvoinen”, Mäkinen kertoo.

Syyskokous päätti myös KYTin hallituksen kokoonpanon vuodelle 2022 (varajäsen suluissa):

  • Puheenjohtaja Riitta Mäkinen (varajäsen Satu-Maria Virtanen)
  • Antti Rajala (varajäsen Kari Otollinen)
  • Matti Kangasaho (varajäsen Tapio Anttonen)
  • Emmanuel Sibomana (varajäsen Tytti Solankallio-Vahteri)
  • Petri Lehtoranta (varajäsen Jussi Suojasalmi)

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen yhteisö kiittää vuoden 2021 hallitusta sekä kauden 2020-2021 puheenjohtaja Marja-Leena Saarista arvokkaasta panoksesta KYTin toiminnan hyväksi.

Kuva. Riitta Mäkinen piti puheen KYT ry:n 20-vuotisjuhlaseminaarissa marraskuussa 2021 (kuvaaja Henna Takala).

Artikkelit

Jyväskylän avustusinfo 4.11.2026 kello 15-17.30

Jyväskylän avustusinfo 4.11.2026 kello 15-17.30

Tule kuulemaan erilaisista yhdistyksille, seuroille ja järjestöille suunnatuista rahoituksista ja tukimuodoista! Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry järjestävät yhdessä ...
KYT tiedottaa -logo.

STEA-rahoituksen epävarma tilanne johtaa henkilöstövähennyksiin KYT ry:ssä

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki (KYT) ry:n hallitus teki 28.8.2026 kokouksessaan vaikean päätöksen irtisanoa tässä vaiheessa seitsemän työntekijää. Hallitus arvioi mahdollisia lisäirtisanomisia ...
KYT tiedottaa -logo.

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki (KYT) ry varautuu mahdollisiin henkilöstövähennyksiin STEA-avustuksiin perustuvissa toiminnoissa 

KYT ry:n hallitus kokoontui 12.8.2026 ja arvioi yhdistyksen rahoitustilannetta, toimintaa ja tulevien vuosien toimintaedellytyksiä. Arvioinnin taustalla ovat erityisesti sosiaali- ja ...
Kuvassa on asiakirja, jossa lukee kannanotto.

Lausunto uuden työllisyyspoliittisen avustuksen käyttöön

Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt lausuntoa suunnitteilla olevasta uudesta työvoimapoliittisesta avustuksesta. Työvoimaviranomaiset myöntäisivät sitä kolmannelle sektorille pitkään työttömänä olleille kohdennettavaan ...
KYTin vuosikertomuksen kansilehti vuodelta 2025. Pitkospuut metsässä, aurinko etäällä puiden takana.

KYT katsoo eteenpäin

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen vuoden 2025 monipuolinen toiminta on koottu julkaisuun Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki 2025. Se julkaistiin 25.5.2026 KYTin kevätkokouksessa. KYT_Toimintakertomus2025Lataa ...
Kaksi ihmistä, toinen on toisen kainalossa

Voinko minä vaikuttaa?

Tänä keväänä järjestötoimijana olet saattanut pohtia, mitä vaikutusta toiminnallasi on. Suomen taloustilanne on ollut epävakaa, poliittisessa keskustelussa järjestöjen merkitystä ei ...