Vuodesta 2019 koottu ja julkaistu Keski-Suomen järjestöpositiivisuuden kuntatutka uudistuu tänä syksynä. Kehittämisen taustalla on ollut tarve saada syvempää tietoa kuntien järjestöyhteistyön tilannekuvasta. Lisäksi jatkossa mukaan vakio-osuudeksi otetaan hyvinvointialueen järjestöyhteistyö. Näin saadaan kattavampi kuva järjestöyhteistyön tilanne- ja kokonaiskuvasta maakunnassa. Kehittämisen tueksi haastateltiin järjestöyhdyshenkilöitä Keski-Suomen kunnista ja hyvinvointialueelta. Haastatteluissa nousi…
Uutiset
Etsimme uutta puheenjohtajaa KYTiin
Oletko sinä etsimämme henkilö tai tiedätkö erinomaisen ehdokkaan? Ehdota meille uutta puheenjohtajaa. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen (KYT) hallituksen nykyinen puheenjohtaja Riitta Kaarisalo on ilmoittanut väistyvänsä tehtävästä toisen puheenjohtajakautensa päättyessä. Valitsemme syyskokouksessamme 8.12.2025 uuden puheenjohtajan vuosille 2026–2027. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen muodostavat kaksi organisaatiota, KYT ry ja KYT osuuskunta. KYT…
Yhteisöllisyys lieventää yksinäisyyttä
Valtakunnallista vanhustenviikkoa vietetään 6.-12.10.2025. Tämän vuoden teemana on: ”Onni kasvaa yhteisössä”. Vanhustenviikon kunniaksi haastattelimme kävijäämme Maijaa, joka kertoi kokemastaan yksinäisyydestä ja yhteisön merkityksestä omalle hyvinvoinnilleen. ”Synnyin evakkomatkalla talvisodan aikana. Junamatkalla vanhempi sisareni ja serkkuni matkustivat pärekorissa, minä äitini vatsassa. Kristiinankaupungissa koitti syntymäni hetki. Maaliskuussa 1940 paikallinen sairaala oli…
Tarvitsemme keskustelua vaikeasti työllistyvien tilanteesta
KYT oli mukana Sininauhaliitto ry:n ja Suomen sosiaali ja terveys ry SOSTEn mielipidekirjoituksessa, jossa tuodaan esille vaikeassa työmarkkina-asemassa olevan ihmisen asema toimeentuloturvan ja työllisyyspalveluiden uudistuksissa. Mielipidekirjoitus julkaistiin Keskisuomalaisessa 30.9.2025 Tarvitaan järjestöjen ja julkisen kumppanuutta Hallitus uudistaa toimeentuloturvaa ja työllisyyspalveluita rankalla kädellä. Uudistuksia on perusteltu yksinkertaistamisella ja…
Järjestösi tarjoama tuki ja apu mukaan lokakuun Lähellä.fi-kampanjaan!
Lokakuussa 2025 nostetaan valokeilaan järjestöjen tarjoama arvokas tuki ja apu. Kuukauden aikana vietetään muun muassa Vanhusten viikkoa, Selkäviikkoa, Luustoviikkoa ja Vertaistuen päivää – ja myös Lähellä.fi on mukana kampanjoimassa järjestöjen puolesta! Miksi osallistua? Lähellä.fi tuo esiin järjestöjen tarjoamia tukimuotoja, kuten: vertaistukiryhmiä ja tukihenkilötoimintaa kursseja, oppaita ja neuvontaa valtakunnallisia…
Järjestöissä syntyy runsaasti osaamista
Oman osaamisen sanoittaminen on merkityksellisen taito. Opimme jatkuvasti jokaisessa elämän vaiheessa ja on tärkeää saada kaikki osaaminen näkyväksi. Järjestöissä ja yhdistyksissä tehtävä työ voi olla vapaaehtoistyötä. Se kartuttaa ammattitaitoa, jota työnantajat arvostavat. Vapaaehtoiset ovat usein mukana muun muassa tapahtumien järjestämisessä, he ohjaavat ryhmätoimintaa tai toimivat vertaistukena/kokemusasiantuntijana sekä monissa…
Lähellä.fi syyskampanja 1.8.–30.9.2025
Lähellä.fi kutsuu kaikki mukaan järjestöjen syystoimintaan! Materiaalit ovat jo nyt saatavilla syksyä varten! Kun kesälomat ovat takana, arki alkaa taas pyöriä. Silloin on täydellinen hetki löytää uusia, innostavia aktiviteetteja syksyksi itselle ja läheisille. Järjestöjen syystoiminta tarjoaa juuri sitä, mitä kaivataan! Lähellä.fi toteuttaa1.8.–30.9. välisenä aikana kampanjan, jossa nostamme…
Kesäiset yhteislaulut – hyvinvointia laulajalle ja kuulijalle
Järjestimme kesäisen yhteislaulutilaisuuden hankkeemme kävijöille ja muille kiinnostuneille tiistaina 10.6. Tourujoenpuiston amfiteatterilla. Mukana yhteislaulutilaisuuden musisoinnissa ja viihdyttämisessä olivat siskokset Pohjois-Karjalasta: Elli ja Katri Penttinen. Paikalle löysi tiensä 30 osallistujaa, ja jo viime marraskuussa tilattu lämmin poutasää siivitti tapahtumaamme. Suullisen kävijäpalautteen perusteella tapahtuma toi tosiaankin iloa ja lämpöä osallistujille –…
Sote-järjestöjen avustusasioiden neuvottelukunta on nimetty
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustusasioiden neuvottelukunta on nimetty toimikaudelle 5.6.2025 – 4.6.2029. Neuvottelukunnan puheenjohtajana jatkaa Sari Aalto-Matturi MIELI Suomen mielenterveys ry:tä. Varapuheenjohtajaksi valittiin Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:n toiminnanjohtaja Tiina Sivonen, joka on aiemmin toiminut neuvottelukunnassa varajäsenenä Maakuntien verkostojärjestöjen neuvottelukunnan edustajana. Maakuntien verkostojärjestöjen neuvottelukunta (MaVe) sai tällä kertaa…
KYTissä luodaan yhteistä hyvää – vuoden 2024 vuosikertomus julkaistu!
Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:n tehtävänä on turvata ja edistää yhdistysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä sekä lisätä ihmisten osallisuutta, hyvinvointia ja arjen sujuvuutta. Vuosi 2024 oli KYTissä toiminnallisesti vilkas. Vakiintuneiden toimintojemme KYT-järjestöpalveluiden ja Kansalaistoiminnankeskus Mataran monipuolisen toiminnan lisäksi vahvistimme osallisuustyötämme käynnistämällä kolme uutta kehittämishanketta, Löydä iloa arkeen, Voimamatka ja Kansalaistoiminta lasten…