Lähellä.fi-kampanjoi tänäkin vuonna joulukuussa yksinäisyyttä vastaan. Joulun ja muiden juhlapyhien aikaan yksinäisyyden kokemus usein korostuu, sillä juhlapäivien ympärille on rakentunut vahva yhteisöllisyyden ja perheen merkitys. Punaisen Ristin yksinäisyysbarometrin mukaan nuorten yksinäisyys on hälyttävällä tasolla. Lähes puolet 15–24-vuotiaista yksinäisyysbarometriin vastanneista kokee yksinäisyyttä säännöllisesti. Kaiken kaikkiaan Suomessa 56 prosenttia ihmisistä…
Uutiset
Keski-Suomessa työelämäosallisuutta edistetään verkostotyönä
Keski-Suomessa toimii järjestöjen ja julkisten toimijoiden työryhmä, jonka tehtävänä on miettiä ratkaisuja heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien ihmisten auttamiseksi. Työelämäosallisuutta voidaan parantaa muuttamalla ajattelutapaa, ettei työllistyminen ole kiinni vain ihmisen omasta halusta työllistyä. Työryhmää vetää Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry ja siinä ovat mukana muun…
Keskisuomalaiset kansanedustajat tapasivat sosiaali- ja terveysjärjestöjä 11.11.2024
Keskisuomalaiset sosiaali- ja terveysjärjestöt ja kansanedustajat pohtivat yhdessä vaikeaa, mutta tärkeää kysymystä: Miten turvataan tulevaisuudessa keskisuomalaisten ihmisten hyvinvointi? Järjestöt ja kansanedustajat kohtasivat 11.11.24 tilaisuudessa ja paikalla olivat kansanedustajat Piritta Rantanen (sd.), Riitta Mäkinen (sd.), Petri Honkonen (kesk.) ja Sinuhe Wallinheimo (kok) sekä 36 järjestöjen edustajaa. Tilaisuuden järjesti Keski-Suomen Yhteisöjen…
Kumppanuuspöydän järjestöedustajien haku aukeaa 4.11.24
Keski-Suomen järjestöjen ja maakunnan kumppanuuspöydän järjestöedustajien valinta kaudelle 2025–2026 Keski-Suomen Järjestöareena hakee järjestöedustajia Keski-Suomen järjestöjen ja maakunnan kumppanuuspöytään kaudelle 2025–2026. Kumppanuuspöytä on Järjestöareenan valitsema ja sen tavoitteiden mukaisesti työskentelevä eri toimialojen järjestöjen edustajista koostuva vaikuttamis- ja asiantuntijaelin. Kumppanuuspöydässä ovat edustettuina mm. sote-, kulttuuri-, liikunta…
Lähellä.fi-kampanjan teemana marraskuussa mielenterveys
Marraskuun Lähellä.fi-kampanjan teemana on mielenterveys. Marraskuussa vietetään myös Mielenterveysviikkoa (17.−24.11.2024), jonka teema on Mielekäs tulevaisuus. Mielenterveysviikon tavoitteena on viestiä, että kaikilla ihmisillä, mielenterveysongelmista huolimatta, tulisi olla mahdollisuus ja oikeus vaikuttaa, kokea osallisuutta, saada ja antaa vertaistukea ja tavoitella unelmiaan. Järjestötoiminta tukee mielen hyvinvointia: yhdistykset tarjoavat mm. vaikuttamismahdollisuuksia, mielekästä tekemistä,…
Mataran maskotit Mara ja Tara esittäytyvät
”Saammeko esittäytyä: me olemme Kansalaistoiminnankeskus Mataran upouudet maskottihahmot Mara (oik.) ja Tara (vas.). Meidät suunnitteli 11-vuotias Rosanna Kansalaistoiminta lasten silmin – KATOLLA -hankkeen piirustuskilpailussa. Hyppäsimme langan ja virkkuukoukun avulla pois paperilta, ja nyt olemme valmiina tutustumaan kansalaistoiminnan maailmaan voidaksemme jakaa tietoa lapsille. Toivomme pääsevämme ensi vuonna vierailemaan…
Työtä etsimässä -hanke päättyy hyviin tuloksiin 30.9.2024
Työtä etsimässä -hankkeen toiminta päättyy 30.9.2024 Jyväskylässä. Hanke on toiminut tammikuusta 2022 lähtien, ja siinä on tarjottu räätälöityä henkilökohtaista uraohjausta maahan muuttaneille työttömille työnhakijoille. Hanke oli KYTin koordinoima ja tehty yhteistyössä Paremmin Yhdessä ry:n kanssa. Hankkeen päätavoitteena oli vahvistaa maahan muuttaneiden työttömien työnhakijoiden työnhakutaitoja ja edistää heidän edellytyksiään…
Lähellä.fi kampanjoi lokakuussa 2024 järjestöjen tarjoaman tuen puolesta
Lokakuussa nousee esille järjestöjen tarjoama monipuolinen tuki. Silloin vietetään mm. Vanhusten viikkoa, Selkäviikkoa, Luustoviikkoa ja Vertaistuen päivää. Myös Lähellä.fi nostaa osaltaan järjestöjen tarjoamaa tukea ja apua: mm. erilaisia toiminta- ja tukiryhmiä, vertaistukiryhmiä, valtakunnallisia chattejä ja puhelinpalveluita, kursseja ja oppaita. Lähellä.fi toteuttaa kampanjan aikana digimainontaa, ja palvelu tuodaan näkyville…
Piirustuskilpailu: Suunnittele Mataran maskotit Mara ja Tara!
KYTin KATOLLA-hanke järjestää kaikille avoimen piirustuskilpailun, jossa etsitään hahmoja Kansalaistoiminnankeskus Mataran maskoteiksi. Kilpailu on avoin kaikille ja kaikenikäisille. Omaperäiset ja höpsöt ideat ovat erittäin tervetulleita! Mara ja Tara ovat pieniä olentoja, jotka majailevat Matarassa: Mara ulkona katolla ja Tara sisällä aulassa. Maskotteja käytetään tarinassa, jonka avulla…
Lähellä.fi innostaa kampanjassaan ihmisiä mukaan järjestöjen syystoimintaan
Ihmiset palaavat lomalaitumilta jälleen arkeen. Moni etsii nyt itselleen ja läheisilleen kiinnostavaa tekemistä syksyksi, joten nyt on hyvä hetki nostaa esille järjestöjen syystoimintaa. Onko yhdistyksessäsi tilaa uusille vapaaehtoisille? Käynnistyykö teillä syksyllä uusia toimintaryhmiä tai järjestättekö vaikkapa luontoretkiä tai muita mukavia vapaa-ajantapahtumia? Ilmoita näistä mahdollisuuksista Lähellä.fi-palvelussa ja hyödynnä kampanjan…