Alue- ja kuntavaalit järjestetään sunnuntaina 13.4.2025. KYT ry nostaa vaalivaikuttamisen teemoina esille seuraavat toimet, joilla keskisuomalaisten järjestöjen elinvoimaisuus ja toiminta varmistetaan hyvinvointialueella ja kunnissa. Tunnistetaan ja tunnustetaan järjestöjen merkitys hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Järjestöjen toiminta ja palvelut liitetään kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen rakenteisiin ja palvelupolkuihin. Järjestöt otetaan mukaan…
KYT ry
Palkkatuesta ei kannata juuri nyt leikata
Vuoden vaihteessa voimaan tulevan TE-uudistuksen myötä kunnat voivat itse määritellä palkkatuen kohdentamisen. Uhkana on, että juuri heikoimmassa työmarkkina-asemassa jäävät ilman palkkatukea ja edelleen ilman työelämäosallisuutta. Tutkimukset osoittavat työllistymisen lisäävän osallisuuden kokemusta, jolla on vaikutusta ihmisen hyvinvointiin elintason kohotessa. Jo kansantaloudellisesti on tärkeää ja järkevää tukea ihmisiä…
Jyväskylän järjestöilta ja avustusinfo
Keski-Suomen Yhteisöjen tuki ry järjestää syksyn aikana yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kanssa Jyväskylän järjestöillan ja Jyväskylän avustusinfon. Jyväskylän järjestöilta – ilta päättäjille, työntekijöille ja järjestöille 24.10. Syksyn 2024 järjestöilta pidetään torstaina 24.10. kello 17.00–19.00 Kansalaistoiminnankeskus Matarassa, Matara-salissa (Matarankatu 6 A1). Illan teemana on ”Järjestöt arjen turvallisuuden ja…
Keski-Suomessa työelämäosallisuutta edistetään verkostotyönä
Keski-Suomessa toimii järjestöjen ja julkisten toimijoiden työryhmä, jonka tehtävänä on miettiä ratkaisuja heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien ihmisten auttamiseksi. Työelämäosallisuutta voidaan parantaa muuttamalla ajattelutapaa, ettei työllistyminen ole kiinni vain ihmisen omasta halusta työllistyä. Työryhmää vetää Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry ja siinä ovat mukana muun…
Keskisuomalaiset kansanedustajat tapasivat sosiaali- ja terveysjärjestöjä 11.11.2024
Keskisuomalaiset sosiaali- ja terveysjärjestöt ja kansanedustajat pohtivat yhdessä vaikeaa, mutta tärkeää kysymystä: Miten turvataan tulevaisuudessa keskisuomalaisten ihmisten hyvinvointi? Järjestöt ja kansanedustajat kohtasivat 11.11.24 tilaisuudessa ja paikalla olivat kansanedustajat Piritta Rantanen (sd.), Riitta Mäkinen (sd.), Petri Honkonen (kesk.) ja Sinuhe Wallinheimo (kok) sekä 36 järjestöjen edustajaa. Tilaisuuden järjesti Keski-Suomen Yhteisöjen…
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen ja kansanedustajien tapaaminen
Keskisuomalaiset sosiaali- ja terveysjärjestöt ja kansanedustajat pohtivat yhdessä vaikeaa, mutta tärkeää kysymystä: Miten turvataan tulevaisuudessa keskisuomalaisten ihmisten hyvinvointi? Järjestöt ja kansanedustajat kohtasivat 11.11.24 tilaisuudessa ja paikalla olivat kansanedustajat Piritta Rantanen (sd.), Riitta Mäkinen (sd.), Petri Honkonen (kesk.) ja Sinuhe Wallinheimo (kok) sekä 36 järjestöjen edustajaa. Tilaisuuden järjesti Keski-Suomen Yhteisöjen…
Yhdistysten yhdistyminen -verkkokoulutus
Koulutuksessa pohditaan, millaisia asioita kannattaa läpikäydä ennen kuin yhdistyminen on mahdollista ja sivutaan mitä yhdistyminen vaatii lain näkökulmasta. Koulutuksessa keskitytään ennen kaikkea pohtimaan yhdistymisen prosessia ja mistä asioista yhdistyksissä kannattaisi keskustella ennen konkreettista yhdistymistä. Koulutus järjestetään 3.12. kello 15-16.30 TEAMSissa ja linkki koulutukseen lähetetään ilmoittautuneilla päivää ennen koulutusta.
Kansalaistoiminta lasten silmin – KATOLLA-hanke
KATOLLA-hankkeen tavoitteena on lisätä lasten osallisuutta ja aktiivista kansalaisuutta luomalla lasten kanssa lapsiymmärrettävä opetusmateriaali kansalaisyhteiskunnasta ja aktiivisesta kansalaisuudesta. Hankkeen myötä kouluille tarjotaan uusi näkökulma lasten osallisuuskasvatuksen tueksi. Lapset ohjataan näkemään vaikuttamisen mahdollisuuksia ympärillään ja innostetaan toimimaan aktiivisesti jatkossakin. Hankkeen sivut KYTin nettisivuilla https://kyt.fi/katolla-hanke/…
Yhteistyöllä työelämään -tapahtuma 19.11.2024
Tervetuloa 19.11.2024 klo 12–16 Yhteistyöllä työelämään -tilaisuuteen, vahvistamaan yhteistyötä järjestöjen ja julkisen sektorin välille. Kutsu ja ohjelma ladattavissa tämän artikkelin lopussa. Tilaisuus järjestetään Kansalaistoiminnankeskus Matarassa, Matara-salissa, Matarankatu 6 A1, Jyväskylä. Tilaisuudessa tarkastellaan yhdessä muuttuvaa työllisyyden kenttää ja mahdollistetaan toimijoiden yhteistyötä heikommassa työmarkkina-asemassa olevien hyödyksi. Tilaisuus on…
Kannanotto työllisyyttä edistäviltä järjestöiltä: Hylätäänkö heikommassa asemassa olevat, mikä on järjestöjen tulevaisuus
Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:n koordinoima verkosto Keski-Suomen työllisyyspoliittinen yhteistyöryhmä on esittänyt huolensa kansanedustajille kannanotossaan ”Hylätäänkö heikommassa asemassa olevat, mikä on järjestöjen tulevaisuus? ” Kannanotossa työllisyyden edistämisen parissa työtään tekevät järjestöt ovat huolissaan vuoden vaihteessa tapahtuvasta laajasta uudistuksesta työttömiä koskien. Tuolloin työllisyyden hoito siirtyy työllisyysalueiden ja kuntien vastuulle. Niukkenevat…