Maakuntien verkostojärjestöt, joita Keski-Suomessa edustaa Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry, hakevat seitsemää (7) aluekoordinaattoria STEAn rahoittamaan SOSTEn ja maakuntien yhteiseen Järjestöjen sote-muutostuki -hankekokonaisuuteen vuosille 2021–2023. Kokonaisuutta koordinoi SOSTE. Hankekokonaisuuden tavoitteena on tukea järjestöjä sotemuutoksessa. Tätä toteutetaan valtakunnallisten ja maakunnallisten järjestöjen sekä paikallisyhteisöjen yhteistyössä. Jokaisella aluekoordinaattorilla (pl Uusimaa) on työalueenaan useampi maakunta.
Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki – Etusivu
KYTille uusi toiminnanjohtaja ja valtakunnallista tunnustusta toimintamallista
Kuluva viikko toi mukanaan isoja, iloisia uutisia KYTille. Näistä merkittävin on Keski-Suomen Yhteisöjen Tuen hallituksen tiistaina 20.10.2020 kokouksessaan tekemä yksimielinen päätös valita YTM Tiina Sivonen KYT ry:n toiminnanjohtajaksi ja KYT-osuuskunnan toimitusjohtajaksi. Sivonen on hoitanut menestyksekkäästi, KYTin hallituksen kutsusta, toiminnanjohtajan tehtävää jo kuluvan vuoden huhtikuusta saakka. Hän ottaa…
Maksuttomia koulutuksia ja työpajoja yhdistyksille loka-marraskuussa 2020
KYT-järjestöpalvelut tarjoaa laadukkaita koulutuksia ja työpajoja yhdistystoiminnan tueksi loka-marraskuussa 2020. Kaikkiin tilaisuuksiin voi osallistua myös etänä. Maksuttomat tilaisuudet soveltuvat niin vapaaehtoisille, hallituksen luottamushenkilöille kuin yhdistyksen työntekijöillekin. KYT-järjestöpalveluiden koulutukset ja työpajat loka-marraskuussa 2020: 27.10. klo 17-19. Meidän yhdistyksestäkö hankehakija? Koulutus hanketoiminnasta kiinnostuneille yhdistyksille. Hankesuunnittelun periaatteet,…
Tiedote: Mataran aulan kohtaamispaikka tilapäisesti kiinni
Jyväskylässä vallitsevan koronan kokonaistilanteen vuoksi (https://yle.fi/uutiset/3-11259160) suljemme ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä Mataran aulan kohtaamispaikan ajalle 12.10.–30.10. Tällä vältetään isoja, vapaampia kokoontumisia. Mataran kohtaamispaikassa ei ole tällä hetkellä kohtaamisten pöytää. Mataran aulassa voi yksi henkilö kerrallaan lukea lehteä tai käyttää tietokonetta esimerkiksi laskunmaksuun. Mataran järjestämät ekokorupaja (13.10.), arki-info (21.10., osallistuminen myös etänä)…
Hae meille toiminnanjohtajaksi
Oletko sinä etsimämme henkilö toiminnanjohtajaksi KYT ry:lle ja toimitusjohtajaksi KYT osuuskunnalle? Etsimme toiminnanjohtajaa/toimitusjohtajaa KYT-yhteisöllemme, jonka ainutlaatuisen sekä tavoitteiltaan ja arvoiltaan yhtenäisen kokonaisuuden muodostavat KYT ry ja KYT osuuskunta. KYT ry on keskisuomalainen kansalaistoiminnan mahdollistaja ja kehittäjä, jolla on 81 jäsenjärjestöä. KYT osuuskunta on…
Syksyllä 2020 järjestökoulutusta ja -ryhmiä KYT-järjestöpalveluilta
Nyt nautitaan kesäisestä auringonpaisteesta ja lämmöstä, mutta syksyn varalle kannattaa jo merkata kalenteriin KYT-järjestöpalveluiden järjestökoulutuksia ja -ryhmiä. Tilaisuudet soveltuvat niin vapaaehtoisille, hallituksen luottamushenkilöille, kuin yhdistyksen työntekijöille. Syksyn koulutuskalenteri julkaistaan alkusyksystä – alla olevien ennakkotietojen lisäksi myös lisää tilaisuuksia on luvassa! Ensimmäiset ilmoittautumiset aukeavat elokuussa. Syksyn 2020…
Haemme hankekehittäjää
Kiinnostaako sinua kehittäminen? Entä yksilö- ja ryhmäohjaaminen? Oletko idearikas? Tykkäätkö työskennellä ihmisten parissa, mutta itsenäinen työkään ei tuota haasteita? Onko osallistavan toiminnan kehittäminen lähellä sydäntäsi? Haemme Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:lle hankekehittäjää ESR-rahoitteiseen Osaamisella järjestöihin – osallisuutta, osaamista, työ- ja toimintakykyä näkyväksi järjestöissä -hankkeeseen. Hankekehittäjän tehtävä on ehdollinen siihen…
Mataran virtuaalisen kohtaamispaikkatoiminnan kehittämiseen rahoitusta STEAlta
Tiedote 29.5.2020 Kansalaistoiminnankeskus Mataran kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen virtuaalisesti alkaa 1.6.2020. Mataran kohtaamispaikka (aula) on toiminut vuodesta 2012 alkaen. Kohtaamispaikka on avoinna arkisin maanantaista perjantaihin, ja tarjolla on ollut myös yhteistä tekemistä askartelusta bingoihin ja erilaisiin keskustelutilaisuuksiin. Nyt näitä toimintoja saadaan kehittää myös virtuaalisesti, sillä Mataran virtuaalisen…
Avaamme ovia 1.6.2020 alkaen
Tiedote 26.5.2020 Poikkeustilan suurimmat rajoitukset ovat hiljalleen hälvenemässä. Myös meillä KYTissä lähdetään avaamaan tiloja ja toimintaa 1.6.2020 alkaen. Kansalaistoiminnankeskus Mataran kohtaamispaikka (aula) aukeaa vaiheittain 1.6. alkaen, ja on alkuun auki ma-pe klo 12-14. Tällöin on mahdollista käyttää yleisötietokonetta, käydä lukemassa lehti ja hakemassa kirjapisteeltä lukemista. Lisäksi…
Elinvoimapajat 2018-2020 järjestöpositiivisten kuntien ja kuntapositiivisten järjestöjen rakentajina
”Suuren suuri kiitos kaikista näistä ihanista ja monipuolisista tapahtumista mitä järjestitte. Nämä ovat korvaamattomia tapahtumia, joissa voi solmia uusia suhteita, verkostoitua, oppia uutta ja tuoda pienenkin yhdistyksen ääni kuuluville.”, kuvailee eräs osallistuja tunnelmiaan Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki (KYT) ry:n ja Keski-Suomen kuntien yhteistyössä järjestämän elinvoimapajakiertueen päättyessä. Elinvoimapajat innostivat kuntia…