Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki (KYT) ry on maakunnallinen järjestöjen järjestö, joka tukee erilaisia paikallisesti ja alueellisesti toimivia yhdistyksiä ja edistää keskisuomalaisten hyvinvointia kohtaavalla työllä. Kohtaava työtä teemme Kansalaistoiminnankeskus Matarassa, hankkeissamme sekä koordinoidun vapaaehtoistoiminnan kautta OLKAssa ja Matarassa. STEA-rahoituksen osuus on tällä hetkellä tuloistamme noin…
Ajankohtaista
Yhdistystoimijoiden tuumaustunti 27.5.
Toukokuun yhdistystoimijoiden tuumaustunti järjestetään 27.5. klo 15:30-17 TEAMSissa. Tule tuolloin mukaan keskustelemaan vapaamuotoisesti ajankohtaisista yhdistystoimijoita mietityttävistä aiheista. Voit tulla esimerkiksi oman pohdituttavan asian kanssa, hakemaan muilta vinkkejä tai vaikka jakamaan jonkun oman hyvän käytännön muille tai muun ajankohtaisen asian. Tuumaustunti on myös oiva paikka saada vertaistukea muilta yhdistyksissä toimivilta…
Mukaan Mataran yhteisöön?
Onko yhdistyksellänne etsinnässä toimistohuone/toimistohuoneita? Haluatteko mukaan iloiseen ja yhteistyökumppaneita täynnä olevaan yhteisöön? Hauskaakin meillä on, sillä pidämme huolta työhyvinvoinnista erilaisilla tempauksilla. Nyt yhteisöön mukaan tuleminen on mahdollista, sillä meillä Matarassa on vapaana/vapautumassa toimistohuoneita. Toimistohuoneen vuokraan sisältyy tilan lisäksi myös muita omaa toimintaa helpottavia palveluita mm. siivouspalvelut ja yhteisöllisyys.
Kokemusasiantuntijoiden osaaminen näkyväksi
Kokemusasiantuntijakenttä on erittäin laaja ja siellä syntyy runsaasti monipuolista osaamista. Osaaminen perustuu omakohtaiseen kokemukseen esimerkiksi palvelujärjestelmästä, sairaudesta tai muusta elämän haasteesta. Valitettavan harvoin tämä osaaminen kuitenkaan nousee riittävästi esiin työelämäpoluilla. Keskeinen ratkaisu kokemusasiantuntijoiden koulutusten laadun ja yhtenäisyyden kehittämisessä on ollut PAIKKO®-järjestelmä. PAIKKO on valtakunnallinen osaamisen tunnistamisen järjestelmä…
Keski-Suomen järjestökysely 2026
Ohoi Keski-Suomen järjestöt, yhdistykset ja seurat!On aika hypätä linjoille, vastata sähköiseen järjestökyselylomakkeeseen ja päästä osallistumaan vuoropuheluun juuri teidän yhdistyksenne tulevaisuuden puolesta!Keski-Suomen järjestökyselyssä vuosimallia 2026 kartoitetaan, mikä on järjestöillemme tärkeää, miten teidän järjestönne voi tänään ja millaisesta yhteistyöstä te hyötyisitte. Keskisuomalainen kysely keskittyy kartoittamaan paikallisesti kuunnellen juuri teidän järjestönne tärkeitä…
Kelan etäpalvelupiste Matarassa
Mataraan on avattu Kelan etäpalvelupiste, jossa voi hoitaa Kelan etuusasioita etäyhteydellä ma-pe klo 9-15 välillä. Etäpalvelu on Kelan asiakaspalvelua etäyhteydellä. Etäpalvelupisteessä on asiakastietokone, jonka avulla asiakas voi puhua Kelan työntekijän kanssa kuva- ja ääniyhteydellä. Etäpalvelussa asiakas saa henkilökohtaista neuvontaa ja voi hoitaa samoja asioita kuin palvelupisteellä.
Jämsän Vuoroin vieraissa 21.5.26
Jämsän yhdistysten avoimessa yhteistyöillassa kuullaan, millaisia mahdollisuuksia Himos tarjoaa järjestöille sekä saadaan vinkkejä yritysyhteistyön käynnistämiseen ja tekemiseen. Yritysten vastuullisuusvaatimukset luovat uudella tavalla mahdollisuuksia toimia yritysten kanssa yhteistyössä ja yhdistykset voivat tarjota palveluja myös yrityksille esimerkiksi varainhankintatarkoituksessa. Illan isäntänä toimii Himoksen alueyhdistys ry. Aika: 21.5.26 klo 17–19, kahvit alkaen…
Yhdistystoimijoiden tuumaustunti 28.4.
Huhtikuun yhdistystoimijoiden tuumaustunti järjestetään 28.4. klo 15:30-17 TEAMSissa. Tule tuolloin mukaan keskustelemaan vapaamuotoisesti ajankohtaisista yhdistystoimijoita mietityttävistä aiheista. Voit tulla esimerkiksi oman pohdituttavan asian kanssa, hakemaan muilta vinkkejä tai vaikka jakamaan jonkun oman hyvän käytännön muille tai muun ajankohtaisen asian. Tuumaustunti on myös oiva paikka saada vertaistukea muilta yhdistyksissä toimivilta.
Järjestöyhteistyö tiivistyy Äänekoskella
Yhteinen Äänekoski -osallisuusfoorumi kokosi reilu 30 järjestöjen, yhteisöjen ja kaupungin edustajaa Äänekosken valtuustosaliin maaliskuun loppupuolella. Tilaisuudessa pohdittiin, miten äänekoskelaiset yhdistykset sekä yhteisöt ja Äänekosken kaupunki voivat yhdessä edistää asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia. Lisäksi kartoitettiin, miten yhteistyötä voidaan tiivistää. Yhteisen työskentelyn pohjaksi esillä olivat Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:n koordinoimat erilaiset…
Keski-Suomen sote-järjestöt tekevät arvokasta työtä
Näin kehysriihen alla keskustellaan jälleen STEA-avustusten lisäleikkauksista huolimatta siitä, että tällä hallituskaudella avustuksia on päätetty leikata vuoteen 2027 mennessä yli kolmannes. ”Jos sote-järjestöiltä leikataan, se tarkoittaa Keski-Suomessa konkreettisesti vähemmän tukea ja toimintaa muun muassa muistisairaille, omaishoitajille, vanhuksille, vammaisille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä muille sellaisille ihmisille, jotka eivät julkiselta sektorilta…